perjantai 19. huhtikuuta 2013


Hellou <3
Ajattelin päivittää vähän paremmin kuin viimeksi, edellinen oli kunnon laiskuuspostaus. Nyt oon taas tyhjentänyt puhelimen koneelle niin saan laitettua kuvia.
Musta tuntuu, että oon aika onnellinen nykyään. Vaikka tällä hetkellä työtön olenkin, ja se on joskus aivan kamalan piinavaa ja tylsää ja välillä on kamalan aikaansaamaton olo.
Ja varsinkin niinä viikkoina päivinä, kun lojuu sängyn pohjalla ja katsoo maratoonina Ankaraa Isäntäperhettä.
Siltikin, mulla on paljon syitä olla kiitollinen ja onnellinen joka päivä. Yritän pysyä aktiivisena työnhaun ja koulutuksien suhteen ja siinä samalla panostaa vain omaan hyvinvointiin ja pitää välillä hauskaakin.

Nyt olen taas innostunut lukemaan kaikkea; tietokirjallisuutta erilaisista asioista (varsinkin psykologiasta, buddhalaisuudesta ja elämäntapatieteistä), muumikirjallisuutta... Tänään hain vanhaa kunnon Seppo Jokista ja aina niin klassista William Shakespearea.
Lukeminen on niin ihanaa. Se on sivistävää, monella tavalla kehittävää, maailmankatsomusta laajentavaa ja kamalan hauskaakin!

Viime viikolla iloa elämääni toi myös pitkään kuolaamani kengät. Spiritin Elen nilkkurit. Sanoin Samille, ettei se koskaan voi ymmärtää naisen suhdetta kenkiin. : D

Kaiken muun ohessa olen käynyt ahkerasti Fressillä.

Sami oli Tampereella, ja vietettiin tänään kiva päivä ensin pitkään nukkumalla ja sen jälkeen lähdettiin kaupunkiin kirjastoon ja kaupoille.
Oli ihanaa syödä pitkästä aikaa kanaa, sieniä ja bambua kiinalaisessa ravintolassa!

Moni on varmaan facebookissa huomannut, että tuutta tukkaa kiinasta on tullut jo pariin otteeseen. Aikaisempiin ruskeisiin ja mustiin hiuksiin verrattuna savuinen vaaleanpunainen ja mintunvihreä ovat jotenkin ihana vaihtelu. Oon rakastunut.



Ihanan sotkunen kämppä o____o
So happy for so many things <3 Toivottavasti tekin olette!

xoxo, Sallamari

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

o_- ~~ Soo Lazy

Siis eiks välillä  saakin vaan olla? Tekemättä mitään. Siis varsinkin, jos ei ole pakollisia velvotteita. Nukkua (vaikka omatekemässä majassa) monen peiton ja tyynyn seassa, nousta kun huvittaa ja mennä vaikka takaisin jos ei vielä vire riitä...
Sellaisesta minä olen nauttinut nyt. Varsinkin tämän viikon. Olin Hämppärissä kilpikonnailemassa ja yksin aamupäivät katselin televisiota kun mies paiski töitä.
Mulla ei siis itselläni ole televisiota, ja silloin kun tilaisuus on, mulla menee se ihan överiksi. Kaikki kiinnostaa historia-dokkareista O.C:n täydellisiin naisiin.

Joskus vaan tarvitsee pysähtyä.

Lukea kirjoja.
Katsoa tv-sarjoja.
Torkkua.
Syödä.
Rentoutua.
Piirtää.
Kirjoittaa.
Olla.


Vaikka oonhan mie siis tärkeimmät asiat tässä hoitanut. Joskus se on riittävästi tarpeeksi. <3

Kisses,
Sallamari